torstai 12. marraskuuta 2015

5.10.

Tänään kiireellä uusia asioita kohti, käymme siis lävitse yrityksen suunittelutasoja. Teemme myös pienimuotoisen tentin.

Yrityksessä on monta(7) suunnittelutasoa, joiden avulla yritystä kehitetään. 
Ensimmäinnen suunittelutaso on Toiminta-ajatus. Siinä määritellään yrityksen perussuunta. Siinä otetaan huomioon nykyiset ja ennustettavat Toimintaolosuhteet. Se vastaa kysymykseen miksi olemme markkinoilla. Toimii myös rajoittavana tekijänä yrityksen toiminnassa; miksi?
Voidaan ajatella ikäänkuin yrityksen missiona, eli yrityksellä on rajalliset voimavarat--> keskitytäänn siihen, jolla uskotaan ja tiedetään olevan kysyntää. 

Toinen suunnittelutaso on Liikeidea. Se vastaan kysymykseen miten toimia toiminta-ajatuksen puitteissa. Se määrittää yksityiskohtaisesti, miten toimialalla menestyy--> kannattavuus. Edellytetään yksityiskohtaista ajattelua, mitä pitäää tehdä että toiminta-ajatus toteutuu. Kuvaa yrityksen tapaa tehdä rahaa.  

Kolmas taso on Päämäärät


•Mittareita toiminnan onnistumisesta

•Päämäärät ja tavoitteet ohjaavat ihmisiä

–Taloudellinen (voitto)

–Sosiaalinen (hyvä työnantaja)

–Arvovaltaan liittyvä (alansa suurin)

–Kasvupäämäärä (markkinajohtaja)

•Pääasia, että ohjaavat yritystä toiminta-ajatuksen ja liikeidean osoittamaan suuntaan.
Neljästaso  Tavoitteet 

•Toiminta-ajatus ositetaan täsmällisiin lyhyen aikavälin jaksoihin; helpompi ohjata
–Jakautuvat yrityksen eri toimintoihin 
•Johtamisen väline–Johto selvittää henkilökunnalle, mitä kunkin odotetaan saavuttavan
 •Oltava yksiselitteisiä, mitattavia ja ajallisesti rajattuja
                         •Vastuuhenkilö vastaa tavoitteisiin pääsystä–Päästävä vaikuttamaan tavoiteasetantaan; motivaatio
Viidestaso Strategia
  •Ylin johto laatii perusstrategian
–Alempi porras noudattaa

•Kaikki osallistuvat operatiiviseen suunnitteluun

                       •Päästrategiavaihtoehdot
Differointi -->Tuotekehityksellä ja brändin rakentamisella tärkeä asema 
•Tuote erottuu kilpailijoista, koetaan markkinoiden parhaaksi
 –Maksimaalinen hyöty ja mahdollisimman korkea hinta
 –Volyymit usein pieniä; kate kerätään korkealla hinnalla
 Kustannusjohtajuus ---> Kilpaillaan hinnalla, ei laadulla
 • Yrityksellä puolellaan jokin kustannusetu (työvoima, raaka-aineet, muu edullinen tapa toimia)
 –Suuret volyymit vaativat suuria markkinoita, usein pienet katteet 
 Kuudestaso on Toimintaperiaatteet
Päästrategiasta johdetaan eri toiminnoille omat strategiset pelisäännöt à täsmennetään toimintaperiaatteiksi.
Ohjaavat yrityksen päivittäistä toimintaa
 Miten toimitaan tietyissä perustilanteissa?
 Kirjalliset toimintaohjeet ryhmä- ja henkilötasolle 
Muodostavat yrityspolitiikan
 Yritysjohdon tasolla puhutaan liikesalaisuuksista
 Jäävät vain yritysjohdon tietoon 
Turvaavat yrityksen kilpailuetua
Viimeinen on Budjetit 
•Numeraalisesti ilmaistu toimintasuunnitelma 
 –Tavoitelaskelma, joka kertoo mihin yritys pyrkii 
 –Avustaa yrityksen johtoa toiminnan suunnittelussa, toteuttamisessa ja tarkkailussa 
 •Rakennetaan ennusteiden varaan
 –Yrityksen ulkopuoliset tekijät
 –Yrityksen omientoimenpiteiden vaikutukset 
•Pääbudjetti, joka jakautuu osabudjetteihin 
 –Esim. ostobudjetti, myyntibudjetti
 Tai osastoittain, myyntialueittain, tuotteittain 
 –Pääbudjetissa kaksi osaa: tulos- ja rahoitusbudjetti
Pitää miettiä myös yrityksen yrityskuvaa. Se on kaksisuuntainen käsite; mitä mielikuvaa yritys haluaa itsestään antaa ja mikä mielikuva yrityksen sidosryhmillä?
Sisäinen yrityskuva on omistajien, johdon ja henkilöstön välinen käsitys. Ulkoinen yrityskuva tarkoittaa taas ulkoisten sidosryhmien kuvaa yrityksestä. Suurin ristiriitä muodostuu ongelmaksi, mutta jos ongelmat on posiviivisia se luo erinomaisen pohjan brändin rakentamiselle.